|
[ Alkuun ] Elämä ja sen tarkoitusVuonna 1993 espoolaisen ala-asteen kolmasluokkalaiset lähettivät elämän perimmäisiä asioita koskettelevan kysymyksen noin sadalle suomalaiselle ajattelijalle. Vastaanottajien joukossa oli tieteilijöitä, kirjailijoita ja muita kuuluisuuksia. Lasten esittämä, varsin yksinkertainen kysymys, kuului: ”Mikä on elämän tarkoitus?” Valtavirran psykologia ei ole juuri kiinnostunut elämän tarkoituksesta, joten välineitä kysymyksen jäsentämiseen on syytä hakea esimerkiksi filosofian, uskonnon tai humanistisen psykologian suunnalta Muun muassa Albert Camus, Viktor Frankl ja Leo Tolstoi uskoivat, että jos elämällä on tarkoitus, niin sen on oltava tärkein kysymys, jonka ihminen voi koskaan esittää. Franklin totesi, että "elämän tarkoituksettomuus" on aikamme suurin neuroosi. Carl Jung on kirjoittanut kaikilla hänen potilaillaan olleen jossain määrin elämän tarkoituksellisuuteen liittyviä ongelmia. Elämän tarkoitusta on jäsennetty ainakin kahden erilaisen luokittelun avulla, kosmisen ja maallisen. Kosmiseksi on ymmärretty jokin ihmisen aistit ylittävä, transsendenttinen tarkoitus. Maalliseksi tarkoitukseksi on ymmärretty ihmisyksilön puhtaasti henkilökohtainen käsitys oman elämänsä tarkoituksesta. Edellisistä voidaan johtaa ainakin neljä keskeistä positiota elämän tarkoituksellisuudesta (Kinnier ym. 2003): 1) Elämällä ei ole kosmista tarkoitusta ja ihmiset ovat tuomittuja merkityksettömyyteen ja vääjäämättömään katoamiseen. Tunnettuja tämän kannan edustajia ovat olleet esimerkiksi filosofit Arthur Schopenhauer ja Bertrand Russell. Tästä asemasta seuraa, että itse kysymys elämän tarkoituksestakin on mieletön. 2) Elämällä ei ole kosmista tarkoitusta, mutta ihmiset voivat luoda omalle elämälleen tarkoituksen. Näkemyksen kannattajiksi voidaan lukea muun muassa Eric Fromm, Friedrich Nietzsche sekä eksistentialistit kuten Albert Camus, Simone deBeauvoir ja Jean-Paul Sartre. Keskeinen kyseisiä ajattelijoita yhdistävä näkemys on, että ihmisen on löydettävä rohkeus kohdata elämään peruuttamattomasti kuuluva tarkoituksettomuus, ja sen jälkeen otettava itse vastuu oman elämänsä tarkoituksen luomisesta. 3) Elämällä on kosminen tarkoitus, jonka vilpittömät ja vahvasti etsimiseen sitoutuneet ihmiset voivat löytää. Tätä kantaa edustaa muun muassa keskitysleirikokemuksistaan kirjoittanut psykiatri Viktor Frankl, joka uskoi ihmisen luontaiseen taipumukseen etsiä elämälleen tarkoitusta. Toisin kuin eksistentialistit, jotka uskoivat tarkoituksen olevan yksilön itsensä keksittävissä, Frankl uskoi elämän transsendenttisen tarkoituksen olevan jotain, joka on löydettävissä. 4) Elämällä on kosminen tarkoitus, mutta ihmiset ovat kyvyttömiä tavoittamaan sitä kokonaisuudessaan. Tämä on keskeinen näkemys monissa uskonnoissa. Kannattajiksi on luettu muun muassa Martin Buber, William James ja Leo Tolstoi. Usko tai ylimaallinen ilmestys ovat keinoja, joilla ihminen voi saada osittaisen välähdyksen elämänsä tarkoituksesta. Kinnier ym. (2003) kävivät läpi 195 kuuluisan ja arvostetun ihmisen toteamuksia elämän tarkoituksesta. Jako "arvostettuihin" ihmisiin, joiden toteamukset huomioitiin tutkimuksen aineistoksi, oli osin subjektiivista ja tutkijoiden itsensäkin mielestä altis kritiikille. Jotain kriteereistä kuitenkin kertoo se, että henkilöt kuten Albert Einstein ja Jean-Paul Sartre otettiin mukaan, kun taas henkilöt kuten Jerry Springer ja Monica Lewinsky jätettiin pois. Seuraavassa kymmenen yleisintä "teemaa", jotka tutkijat muodostivat aineistonsa pohjalta (n=195). He tosin aiheellisesti huomauttavat, että tutkimuksen tarkoituksena ei ollut kattavan tai yleisen luokittelun muodostaminen, vaan karkeasti eritellä vastausten teemoja. On myös hyvä huomioida, että useiden tutkittujen ihmisten vastaukset elämän tarkoituksesta vaihtelivat esimerkiksi elämäntilanteen ja iän myötä.
1. Nauttia tai kokea elämää; nauttia "hetkestä" tai elämästä "matkana" (33, 17 % vastauksista). Mutta mitä suomalaiset ajattelijat vastasivatkaan reilut kymmenen vuotta sitten?
Kysymykseen elämän tarkoituksesta ei mielestäni voida antaa yleispätevää, kaikille kelpaavaa vastausta. Sanoisin, että elämän tarkoituksen pohtiminen on siinä, että kukin meistä harkitsee, mitkä ovat hänelle ominaiset kyvyt ja lahjat. Kehittämällä lahjojansa, mutta myös auttamalla toisia tekemään samaa, ihminen toteuttaa elämänsä tarkoituksen.
Elämän tarkoitus on elää muitten ihmisten kanssa niin, että tuottaa heille aina joskus iloa, eikä kamalan usein surua; ja että yrittää ystäviensä kanssa ymmärtää, mikä tässä elämässä on oikein ja mikä väärin.
Elämä on kehittynyt maan päälle vähitellen miljardien vuosien kuluessa, mutta tietoiseksi itsestään se on tullut vasta ihmisen kautta. Elämän tarkoitus ei ole ennalta tai ylhäältä annettu, vaan jokaisen ihmisyksilön on otettava siihen itse kantaa omaa elämäänsä koskevilla ratkaisuilla. Elämän jatkuminen ja monimuotoisuus on turvattava. Jokaisen on toteutettava oman kykynsä ja mahdollisuutensa, mutta samalla myös huolehdittava muiden ihmisten edellytyksistä löytää elämälle sisältöä ja kohottaa elämän laatua. Onni ei ole elämän tarkoitus vaan pikemminkin tulos hyvin eletystä elämästä.
Elämän tarkoitus on hankkia luontoa ja ihmistä kunnioittava henkilökohtainen moraali ja sen jälkeen noudattaa sitä.
Elämän tarkoitus on elää.
Voi rakkaat lapset, minä en tiedä.
Lapsena olisi hyvä oppia tietämään ja tekemään asioita. Olisi myös hyvä oppia tuntemaan erilaisia tunteita sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Ja olisi hyvä oppia tulemaan toimeen toisten kanssa. Tällaiset taidot lisäävät mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, millainen omasta elämästä tulee. Lapsi voi pitää yhtenä tarkoituksenaan näiden asioiden oppimista. Hän voi ajatella, että kun hän oppii niitä, hänellä on myöhemmin paremmat mahdollisuudet myös itse päättää siitä, mikä hänen elämänsä tarkoitus on.
Ihmisen elämässä pidän erityisen tärkeänä kahta asiaa:
- että hän yrittää olla mukana poistamassa ja lievittämässä ihmisten ja muiden elävien olentojen huonoja ja tuskallisia olosuhteita.
- että hän pyrkii vastustamaan niitä, jotka väkisin tyrkyttävät omia käsityksiänsä elämän tarkoituksesta muille.
Elämän tarkoituksen etsiminen on tärkeämpää kuin sen löytäminen. Liian usein käy niin, että elämänsä tarkoituksen löytänyt ryhtyy tyrkyttämään sitä muille. Sen sijaan etsiminen on hauskaa ja jännittävää. Paljon ilo ja onnea etsintätyössä.
En usko elämällä olevan mitään muuta tarkoitusta kuin elämän jatkuminen. Yksilön kohdalla tämä tarkoitus ilmenee suvun jatkamisena ja jatkumisena. Mutta tähänhän jo sisältyykin kaikki. Ihmiselämällä on yksilölle itselleen merkitys, joka siis on eri asia kuin tarkoitus. Elämisen merkitys on mielekkyyttä, päämääriä ja hyvää oloa – joka taas on eri asia kuin pelkkä mielihyvä. Ihminen kertoo omasta elämästään sen tarinan, josta merkitys luetaan. Koko linnunratamme on syntynyt sattumalta alkuräjähdyksessä monien muiden linnunratojen kanssa. Elämä on lähtenyt kehittymään vähitellen, ja käsitykseni mukaan elämää ja elollisia olentoja saattaa hyvinkin löytyä monin paikoin äärettömässä avaruudessamme. Ajattelen, että olemme pikkuruisia hitusia luonnon suuressa kokonaisuudessa – sen toimintamalleja tunnemme vasta kovin osittaisesti. En osaa uskoa, että kaikella olisi jokin erityinen tarkoitus tai että joku korkeampi voima olisi luonut olevaisen ihan suunnitelmallisesti.
Yksittäisen ihmisen elämän tarkoitus sen sijaan on mielestäni hyvin tärkeä asia. Ensimmäisistä hetkistään asti jokainen vastasyntynyt lapsi on virittynyt vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. Samalla vauva on heti valmis ponnistelemaan ja oppimaan. Ihminen osaa siis luontaisesti rakastaa ja tehdä työtä. Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä ja yhteisyyttä, yhteisiä tavoitteita itselleen ja maailmalleen. Ajattelen, että eri ihmiset määrittävät oman elämänsä tarkoituksen eri tavoin. Jokainen voi omalta osaltaan rakentaa elämänsä tarkoitusta. Se, että elämällä on tavoitteita tekee elämän elämisen arvoiseksi. Minun elämäni tekee tarkoituksekkaaksi se, että minulla ja miehelläni on tavoitteena kaikessa toimia rauhan ja ihmisten tasa-arvon puolesta, syrjittyjen ja väheksyttyjen puolesta. Olemme myös onnekkaita siinä että meillä on iso perhe, joten olemme lenkki sukupolvien pitkässä ketjussa, joka jatkaa työtä jälkeemmekin.
Vastaus erittäin perustavaa laatua olevaan kysymykseenne, mikä on elämän tarkoitus. Jotkut ajattelijat ovat sanoneet, että elämän tarkoitus on kuolema. Valitettavasti kukaan ei ole tullut kertomaan meille onko kuolema ihmiselle onneksi. Siispä vastaan ”maallisemmin”. Elämän tarkoitus on elämä itse, sen säilyttäminen niin hyvänä ja oikeana kuin mahdollista. (Kysymys hyvästä ja oikeasta kuuluu yhtä vaikeisiin kuin kysymys elämästäkin.)
Elämänsä voi elää monella tavalla. Joillekin se on niin kuin pussillinen herneitä, toinen toistaan samanlaisempia, samantekevää missä järjestyksessä ne tulevat pussista ulos. Joillekin elämän on pätemistä: rahaa, tavaraa, näyttävyyttä, tuttavuuksia, arvonimiä, vauhtia, julkisuutta. Pelkkä kuori riittää, sisällöstä ei väliä. Jotkut löytävät sen kysymyksen, johon heidän elämänsä on vastaus. Se voi olla työ, tietty tehtävä, toinen ihminen, aate, taideteos, ehkä vain lyhyt tuokio, jolloin antaa kaikkensa. Dag Hammarskiöld lienee ajatellut heitä kirjoittaessaan: ”Itke jos voit. Itke, mutta älä valita. Tie valitsi sinut ja sinun osasi on kiittää.”
Elämän tarkoitus on päästä kotiin.
Elämän tarkoitus on luoda uutta elämää. Ihmiselämän tarkoitus on ymmärtää itseään osana historian jatkuvuutta ja elollisen luonnon rikasta monimuotoisuutta. Kuolema on osa elämää. Ihmiskunta ja maapallo ovat peruuttamattomasti yhtä. Tämän vuoksi ihminen on vastuussa koko maapallon elokehän säilyttämisestä myös tuleville sukupolville.
Mikä on elämän tarkoitus, mikä runon, maiseman, ohikiitävien pilvien, musiikin tarkoitus? Elämän tarkoitus on mielestäni, että elämme elämämme niin rehellisesti, oikeudenmukaisesti ja avoimesti kuin mahdollista, vaatimatta elämältä enemmän kuin mitä me itse voimme elämälle antaa.
Iso juttu. Olemme aika paljon sellaisia kuin muut – kaverit, koulu, koti, mainosmiehet – haluavat meidän olevan. Elämän tarkoitus olisi tulla sellaiseksi kuin itse haluamme olla. Mutta aikaa vain vajaat sata vuotta.
Kaimani Anton Tšehov vertasi joskus elämää porkkanaan. ”Porkkana on porkkana, ei sen kummempaa. Elämä on elämä, ei enempää eikä vähempää.” Onko porkkanan tarkoitus muuta kuin olla porkkana? Tuskinpa vain. Miksi ihmiselämällä sitten pitäisi olla enemmän tarkoitusta kuin porkkanalla? Jokainen meistä voi tietysti löytää omalle elämälleen tarkoituksen, ehkä useitakin. Elämä ilman tarkoitusta tuntuisi tylsältä, tarkoituksettomalta. Mutta ulkopuolelta katsoen, porkkanalle varmaan riittää että se on porkkana. Miksei sitten meille?
Mielestäni on elettävä elämänsä niin, että käyttää itsessään olevat mahdollisuudet elämän hyväksi – sekä oman että toisten elämän. Oman elämän onnea ei tarvitse etsiä, ei rakkautta eikä rikkautta, mainetta tai valtaa, eikä myöskään niitä karttaa, kun ne omalle kohdalle osuvat. Tulee olla rehellinen itselleen ja tehdä minkä voi, haaskaamatta sitä mikä itsessä on hyvää. Ja samalla on koko ajan pyrittävä auttamaan, tukemaan, ilahduttamaan, rakastamaan toisia. Nämä kaksi asiaa, oman arvonsa tunteminen ja toisia varten eläminen, voivat tuntua vastakkaisilta, mutta ovat lopultakin yksi ja sama asia.
Pitää elää armottomasti. Se tietää, että turpiin tulee, joutuu häpeään, naurunalaiseksi, ei koskaan oikein pääse viisaitten kirjoihin, vanhojen kirjoihin kuitenkin. Terrierinä, kuono pystyssä, häntä heiluen ja kaikki maailman hajut nenässä.
Onko minun elämälläni sama tarkoitus kuin kukan, puun tai linnun elämällä? Ehkä jossain määrin, mutta ihminen, toisin kuin kukka, etsii elämänsä tarkoitusta. Koska olen ihminen, haluan selvittää elämän salaisuuden ja tämän salaisuuden kirkastuminen, vähä vähältä, tiedon, tunteiden ja oikeudenmukaisuuden kautta, on ihmiselle hänen elämänsä tarkoitus. Elämä itsessään on elämän tarkoitus. Yleispätevää vastausta ei voine antaa, koska jokaisella ihmisellä voi olla oma elämänsä tarkoitus. Nuorempana mietin tätä kysymystä, en enää. Kun olemme syntyneet tänne maailmaan ilman omaa tahtoamme, on syytä yrittää elää viisaasti, jotta oma elämä muodostuisi tasapainoiseksi. Tätä rajoittavat ympäristötekijät ja geeniperintö. Rakkaus-viha akseli on ihmisen elämässä hyvin tärkeä ja ratkaiseva. Viha luo vihaa ja rakkaus on elämän tärkein perusvoima. Ei riitä, että lasta rakastetaan. Häntä tulisi myös kunnioittaa. Itsensä arvostamiseen liittyy myös lähimmäisten arvostaminen. Muuan elämästä selviytymisen keskeinen ulottuvuus on toivo, jota myös optimismiksi kutsutaan. Työssäni psykiatrina näen masentuneita ihmisiä, joilta tuntuu puuttuvan tyystin tunne elämän tarkoituksesta. Ilman elämän mielekkyyttä ja sisältöä monen on paha olla. Kansallisrunoilijamme Eino Leino lausuu Hymyilevässä Apollossa sanoja, jotka kannattaa lukea tarkkaan.
On monta uskoa päällä maan Lähteet Juha Mikkonen [ Alkuun ] |